tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kahavia litratolokulla eli kevätkokous -pisnestä son poroyrittäjyyski

Soli toukokuun lopussa taas se aika vuojesta, ku hääty alakaa kuitteja keräilemhän. Niitä sitä kaiveltiinki sitte lompuukista, autosta, kaapeista ja ties sun mistä laatikoista. Vierähtihän siinä tovi jos toinenki istuessa Pomu:n kanssa iltaa. Kymppi hätyytti ajopäiväkirjoja itelleen. Poroisäntä oli juonu kahvia enemmän ku vuojen tarpeiksi ja ollu penkki perseeseen liimaantuneena jo pari viikkoa tietokonhen äärellä hikikarpaloitten valuessa ottalta. Pisnestä, pisnestä, mennyttä ja tulevata vuotta, sitähän tässä tehhään ja suunnitellaan, mitäpä muutakaan.

Toukokuun loppuun oli sitten miitting sovittuna ja kokouskutsu kävi kaikille Kemin-Sompion palakisen osakkaille. Saukirkolla oli seurakuntasalissa kahavit tarjolla ja siellä istuttiin tuttujen ukkojen ja akkojen  kanssa niinku ennenki. Näky nousulaisia, kuoskulaisia, saulaisia, marttilaisia, hihinavaaralaisia, värriöläisiä ja lokkalaisia. Oli vanahoja ja nuoria mukana. Poroisäntä istu rahastonhoitajan kanssa asiaankuuluvasti kaikkien eessä syynättävänä ja sittenpä sitä alettiinki kattomhan läpi kulunutta ja tulevata poronhoitovuotta. Jopa alako kuulkaa nuijan ääni kopsua pöythän.

Käythin lävitte siinä sitte asijoita laijasta laitaan. Palakisen hallituskin oli tyrkyttäny poroherralle kahvia ja saanhet  kahavia ryystäessä yhtenäisen näkemyksen tulevalle vuojelle laadittua mikä meijän osakkaijen sitten häätys hyväksyä. Jos tämmöstä ja tommosta, ens (poronhoito)vuonna, olithan net yrittänhet keksiä jos sun mitä. Olit net suunnitelhet kaikenlaista ja ihan tolokulliselta suunnitelma kuulosti.  Puhuttiin Polurasta, eri lausunnoista, porokaupoista, käythin läpi toiminta- ja investointisuunnitelma ja raatattiin vasahävikistä, aitojen kunnossapidosta, syynättiin tulot ja menot. 
Poroluetteloki kiersi jokkaisessa pöyässä, siinä sitä sai sitte katella ja halutessaan mielessään kajehtia naapurin isäntää ja sen rikkauksia tai surkutella mielessään rikkauven puutetta. Sitte alakoki jo haluttaa kahavia ja alettiin lopetella kokousta. Tunteja siinä olikin jo istuttu ja pöhisty poropisneksestä monelta eri kantilta. Oli käyty läpi pevonsyömät, syömäporot, lukuporot ja kaikki. Korvissa soi lukemat lukemien perään mutta tulihan sekin seleväksi mitä tahottiin tulevalta poronhoitovuojelta: minne rakennethan aitaa ja missä kunnostethan ja miksi ja millon ja paljoko oli minkäki tehtävän palakka tahi korvaus. Sitten tieten pittää hoitaa normihommatki, merkitykset ja erotukset, kamppeijen ja romujen huollot ja kaikkea mahollista siltä ja väliltä mitä porohommiin kuuluuki.
Ihan mukavastihan se tuntu Kemin-Sompion palakisen osakkailla menevän, jos kohta tieten aina paremminkin vois mennä. Ei kai tässä muuta ku alakaa töihin. Uus porovuos son taas ejessä. Sais nähä minkälainen vasavuosi son.


Palkisen ja poronomistajien tilikausi muodostuu porojen vuodenkierron mukaan alkaen kesäkuun alusta ja loppuen toukokuun viimeiseen päivään. Poronhoitovuosi alkaa toukokuun lopussa järjestettävässä yleisestä kokouksesta, johon osallistuvat palkisen osakkaat ja hallitus (poroisäntä, rahastonhoitaja, muut jäsenet). Kokouksen päätteeksi nautittiin kokouskahvit, hoidettiinpa siinä samalla useat kuulumisenvaihdotkin.


tiistai 4. huhtikuuta 2017

Roikat ne töitä tekee

Porotaloudesta säädetään mm. poronhoitolaissa. Lisäksi porotalouteen liittyvät useat muutkin lait, jotka käsittelevät mm. metsästystä, eläinten hoitoa, maankäyttöä jne. Palkinen toimii hyvin pitkälti samoin kuin mikä tahansa yritys tai yhdistys. Kemin-Sompion palkiseen koostuu osakkaista eli poronomistajista (kaikenikäisiä miehiä ja naisia). Poronomistaja voi olla osakkaana vain yhdessä palkisessa. Palkisen toimintaa johtaa poroisäntä, joka vastaa hallitukselle toiminnastaan ja joka taas vastaa toiminnastaan palkisen osakkaille yleisessä kokouksessa. Palkisen osakkaita ovat kaikki poroja omistavat. Äänestystilanteissa poronomistajalla on ääniä käytettävissään niin monta kuin on viimeksi vahvistettu poroluku.


Kemin-Sompion työn organisointi 2016-2017
 
Poroyrittäjän työ, poronhoito, vaatii toimenpiteitä ympäri vuoden. Tällaisia toimenpiteitä ovat mm. erotukset, vasanmerkitys/leikko, aitatyöt, huoltotyöt, taloushallinto, porojen hyvinvoinnin seuranta jne. eri työtehtävineen. Poronhoitotyötä tekevät Kemin-Sompion poronomistajat, joista on muodostettu työporukoita, ns. roikkia. Kemin-Sompiossa on kahdeksan roikkaa ja niihin kuuluu yhteensä noin 60 henkilöä, jotka työskentelevät ympäri vuoden aktiivisesti poronhoitoon liittyvissä töissä. Lisäksi mukana on useita satunnaisia työpäiviä tekeviä poronomistajia. Roikat, joista myös usein hakuroikkina puhutellaan, muodostuvat pitkälti Kemin-Sompion alueen kylien mukaan. Jokaisella hakuroikalla on oma kymppinsä eli työnjohtaja. Kympit jakavat työtehtävät roikallensa ja pitävät yhteyttä toisiin työnjohtajiin ja roikkiin jotta tiedetään mitä tapahtuu missäkin päin palkista ja miten työt etenevät. Työtä tehdään tarpeen mukaisesti sen vaatimalla tavalla – välillä urakoiden, välillä itsenäisesti, välillä kaikki roikat yhdessä liikkeellä ollen. Ajopäiväkirjoihin merkitään työpäivät, työtunnit, matkat jne. Näiden perusteella mm. poroisäntä, rahastonhoitaja ja kympit pystyvät seuraamaan paliskunnan taloutta, laskemaan korvaukset työtä tekeville poroyrittäjille ja  ylläpitämään kirjanpitoa.

Vas. Kemin-Sompion poroisäntä Mika Kavakka sekä kympeistä Juho Orava, Mikko Pyhäjärvi ja Tuomas Värriö.
Työtehtävät vaihtelevat vuodenajasta riippuen ja sää vaikuttaa työhön merkittävästi. Työ on hyvin yhteisöllistä. Merkityksissä ja erotuksissa on tyypillistä, että töissä ovat apuna niin vanhat kuin nuoretkin huolimatta omistamiensa porojen lukumäärästä. Näissä tilaisuuksissa lapset oppivat poronhoitoa ja alueensa kulttuurista seuraten tarkasti töitä ja auttaen kykyjensä ja halujensa mukaan. Erotukset ja merkitykset ovat sosiaalisesti tärkeitä tapahtumia. Koko perheen töissä apuna oleminen ja talkoilu vaikuttaa positiivisesti poromiesten hyvinvointiin työn fyysisen kuormittavuuden vähentyessä ja jakautuessa useamman henkilön kesken.
 
Porot on laitettu aitaan kesällä vasanmerkityksessä. Värriön kymppi Tuomas (oik.) ja osa hakuporukasta hengähdystauolla ja odottelemassa tokan rauhoittumista sillä aikaa kun osa on laittamassa aidan veräjää kiinni. Myös lapsia on tullut paikalle seuraamaan tilannetta mönkijöiden pärinän ja porojen rou´unnan houkuttelemana.
 

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Poromaniaa!

Poromanian tavoitteena on kuvata poromiehien arkea Kemin-Sompiossa. Porotalous on hyvin paljon muutakin kuin elinkeino, mutta jostain syystä "se muu" on vuosien varrella alkanut näytellä yhä suurempaa osaa mediassa ja keskusteluissa. Monelle on hämärtynyt tai yksinkertaisesti ei tiedetä ja ymmärretä, mitä poronhoito oikeasti on ja mitä se käytännön arjessa tarkoittaa liiketoiminnallisesti. Jotta jatkossa on helpompi ymmärtää mistä puhutaan, selvennettäköön heti aluksi porotalouteen täysin uutena tutustuvalle lyhyesti yleisellä tasolla mitä tarkoittaa poro, poromies ja palkinen. 

Poro on Lapissa elävä eläin, jonka kantamuoto on jäljitetty peuraan. Poro määritellään kotieläimeksi mm. eläinlääkintähuoltolaissa. Arkikielessä poroyrittäjät käyttävät sanaa poro vain yleisellä tasolla asioista puhuttaessa. Ammattikielessä hyvin usein siirrytään nopeasti tai välittömästi tarkentaviin käsitteisiin. Poroja jaotellaan sukupuolen, värin, kunnon, iän, merkin ym. mukaisesti. Poromiesten puheessa vilahtelevat mm. hirvas, pailakka, vaadin, vasa, ajokas, härkä, musikki, suivakko, ternikko, kermikkä, urakka, kunteus, kosate, vuongas, tokka, parttio jne. Sanoja on lukemattomia. Alan sanastoon voi alaan perehtymätön tutustua suhteellisen kattavasti mm. Martti Annebergin kirjan Alta vita – Porokulttuurin ja Lapin luonnon tietosanakirjan avulla. Porot elävät luonnossa lähes täysin vapaasti kulkien. Kemin-Sompiossa suurin osa poroista laiduntaa metsässä ilman lisäruokintaa joten tässä blogissa ei käsitellä tarhausta. Mitäpä sitä kertomaan semmoisesta josta ei sen kummemmin tiedä.

Suomi on jaettu poronhoidollisesti useisiin eri alueisiin, joista käytetään nimitystä palkinen tai paliskunta. Joskus palkisesta saatetaan käyttää myös nimitystä merkkipiiri, poronhoitopiiri tai poronhoitoyhtymä. Kemin-Sompio on yhden alueen, palkisen numero 22, nimitys. Suomessa on vajaa 60 paliskuntaa. Kemin-Sompio on Suomen suurin palkinen sekä pinta-alaltaan (5708 m2) että sallitulta eloporoluvultaan (12 000). Paliskunnat ja paliskuntien rajoista löytyy lisää tietoa AVI:n sivuilta ja Kemin-Sompion rajat ovat AVI:n sivuilla tarkemmin määriteltynä täällä. Palkisten rajat näkyvät useimmista kartoistakin poroaitojen vuoksi. Aidoilla pyritään pitämään porot tietyllä alueella laiduntamassa. Paliskuntainyhdistyksen on tarjolla yleistä tietoa poronhoitoon ja porotalouteen liittyen.

Poromies-sanalla tarkoitetaan poronomistajaa. Poroja voi omistaa sekä miehet että naiset, niin aikuiset kuin lapsetkin. Porot ovat aina jonkun omaisuutta ja korvamerkki osoittaa niiden omistajan. Muita arkikielessä käytettäviä sanoja poromiehistä ja poronomistajista ovat mm. poronhoitaja, poroyrittäjä ja porotalousyrittäjä. Poromies-käsitteen merkitys vaihtelee hieman kertojasta riippuen. Poromies-sanaan liitetään usein stereotyyppisiä käsitteitä. Poromies ammatillisessa merkityksessä käsittää myös naisia, näin Kemin-Sompiossakin (vrt. käsite lakimies, voi myös olla naispuolinen henkilö).  Myös poronaisista kuulee joskus puhuttavan, mutta poromies-käsite on vakiintunut ilmaisu puhekielessä huolimatta henkilön sukupuolesta. Poromaniassa poromiehistä puhuttaessa tarkoitan poronomistajia, jotka saavat elantonsa täysin tai suurelta osin porotaloudesta – niin naisia kuin miehiäkin. Tulen käyttämään poromaniassa myös sanoja poroyrittäjä, poronomistaja ja poronhoitaja synonyymina poromiehelle.

Porotalous on elinkeino, liiketoimintaa ja sitä säätelee pitkälti poronhoitolaki. Porotalous työllistää useita henkilöitä ja tuo ruoan pöytään moneen perheeseen. Toivon, että blogi hälventää ennakkoluuloja ja lisää tietoa poroelinkeinosta lukijoilleen.
Viihdyttäviä hetkiä Poromanian parissa, tervetuloa lukijaksi!